OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT MYRSKYLYHDYN KOTISIVUILLE

INNOSTUTAAN ARJESTA, HURAHDETAAN ELÄMÄSTÄ JA ELÄMÄN TARKOITUKSESTA!

HENKISEN KASVUN TÄRKEIN VIESTI: ROHKEUTTA JA LAAJENPI NÄKÖKULMA.


IHMISKUNTA ON SUURIMMAN HAASTEENSA EDESSÄ .

SYKLINEN AIKA JA LINEAARINEN AIKA KOHTAAVAT. TULEVAISUUS ON TEHTÄVÄ.


MUUTOS PROSESSI ON AKTIVOITUNUT KOSMISTEN ENERGIAVIRTAUSTEN VAHVISTUESSA.

ENERGIA VIRTAUKSET RAVISTELEVAT, NIIN MEITÄ JOKAISTA YKSILÖNÄ, KUIN KANSAKUNTANA KUIN TÄNÄÄN  MYÖS KOKO MAA-PLANEETTAA.

VÄLTTÄMÄTÖN UUDISTUMIS PROSESSI ON KÄYNNISTYNYT. HAASTEEKSI MUODOSTUU SE ETTÄ IHMISESTÄ ON KEHITTYNYT RAKENTEELLISESTI MONIULOTTEINEN.

KAKSI ENERGIAA EROTTUU NYT SELKEÄSTI OMAKSI KOKONAISUUDEKSEEN. VANHA YKSIULOTTEINEN JA UUSI MONIULOTTEINEN. KAKSI ENERGIAA JA KAKSI ERI AIKAISTA TODELLISUUTTA.


TÄNÄÄN ON MENOSSA UUDEN JA VANHAN OHIMARSSI. MOLEMILLA KANNATTAJANSA. OLEMME HETKEN VIELÄ RINNAKKAIN. VANHA ON HYVIN VAHVA JA UUSI PUOLESTAAN VASTA AKTIVOITUMASSA.

TÄMÄ ON MAHDOLLISUUTEMME, KVANTTIAIKA ARMON VUONNA 2012.

UUDEN ETEEN ON TEHTÄVÄ TYÖTÄ MUTTA VANHASSA ON KOKEMUKSET, NE KUULUISAT VANHAT TARINAT, USKOMUKSET.  

SIKSI TOIVONKIN ETTÄ IHMISENÄ OLEMINEN, KASVAMINEN JA KEHITTYMINEN NOUSISI IHAN OIKEASTI UUDEN ELÄMÄN, UUDEN ELÄMÄN ARVOJEN JOUKKOON.

ELÄMÄN TARKOITUS KAIKEN TARKOITUKSEKSI. TARKOITUS ELÄMÄLLE KAIKEN A&O.

Henkinenkasvu on hyvin pitkälle keskittynyt tähän saakka näkymättömään puoleen. Näkymättömällä on toki edelleen merkittävä osuus. Jatkossa kuitenkin tärkeintä on mitä tapahtuu näkyvässä. Vain näkyvässä voi näkökulmaa omaan todellisuuteen muokata ja sitä kautta se muuttuu.

Jos tahdot tulla tietoiseksi elämästä niin iloisiin tapaamisiin! 

Kaikki suuret asiat ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia. Eri tietoisuuskenttiesi kautta yhdistät kaiken sen mikä kaksinaiselta näyttäytyy persoonalle. Niin kotona kuin työpaikalla. Ihmissuhteissa kuin elämän arvoissa.

Tietoisuus asiasta on tekijä jota tarvitset sillä näkyvä ja näkymätön maailma ovat todellisuutta, tiesit tai et.

Tervetuloa uuteen seikkailuun. Valinta on Sinun!

HELENA KIVIMÄKI

Henkilöstökouluttaja, Sillanrakentaja, Elämäntaidon valmentaja, Vanha kulkija, Henkisen kasvun Goutsi.